Tietopyyntö Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden määräaikaisista työsuhteista

Pyynnön vastaanottaja:
Helsinki
Käytetty laki:
Julkisuuslaki
Tämän tietopyynnön tila:
Tietopyyntö onnistui
Pyynnön yhteenveto
Pyydän tietoa, josta ilmenee Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden työsuhdemuoto, ja jos henkilö on ollut määräaikaisissa työsopimuksissa niin; nykyisen määräaikaisen työsopimuksen kesto ja niiden lukumäärä, sekä määräaikasuuden perusteet viimeisen 15-vuoden aikana Helsingin Kaupungin palveluksessa. Oikeus pyytää tietoa perustuu JulkisuusL:in 9 §:n yleisöjulkisuudesta. Kunnan liikelaitokset kuuluvat JulkisuusL:in 4 §:n mukaan julkisuuslain soveltamisalaan. Tietopyyntö kohdistuu asiakirjaan, joka voidaan toimittaa esimerkiksi taulukkona ja sanallisesti, kysymys on siis JulkisuusL:in 5 §:n tarkoittamasta viranomaisen asiakirjasta. Kun tietopyyntö voi sellaisenaan sisältää yksityisyyden suojaa loukkaavia tietoja, on kuitenkin tiedot annettava JulkisuusL:n 10 §:n mukaisesti siltä osin kuin ne ovat julkisia, salaten salassa pidettävät tiedot. Huomioikaa kuitenkin, ettei kysymys tällöin ole uuden asiakirjan laatimiseen rinnastettavasta toimenpiteestä (KHO 2007:39). Pyydän, että päätöksen yhteydessä annetaan JulkisuusL:n 14 §:n edellyttämät tiedot; kuten yksilöimään mihin lakiin kieltäytyminen perustuu, jos päätös on joltain osin kielteinen. Myös salassapitoperuste on perusteltava (kts. HaVM 31/1998 s.10). Lisäksi pyydän asian käsittelyä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 14 päivän kuluessa siitä kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan tiedon. Lähtökohta julkisuuslain 16 §:n mukaan on, että tieto annetaan pyytäjän haluamalla tavalla. Pyydän tietoa sähköisesti excel-taulukkona.

Viestit tässä tietopyynnössä

Lähettäjä
<< Nimi ei julkinen >>
Otsikko
Tietopyyntö Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden määräaikaisista työsuhteista [#877]
Päivämäärä
14. joulukuuta 2019 kello 15.39
Vastaanottaja
Helsinki
Tila
Odotetaan vastausta

Hyvä vastaanottaja, Tämä on julkisuuslakiin (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621) perustuva tietopyyntö. Sähköposti on lähetetty http://tietopyynto.fi-sivustolta. Tähän sähköpostiin vastaamalla lähetät vastauksen tietopyyntöön.
Pyydän tietoa, josta ilmenee Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden työsuhdemuoto, ja jos henkilö on ollut määräaikaisissa työsopimuksissa niin; nykyisen määräaikaisen työsopimuksen kesto ja niiden lukumäärä, sekä määräaikasuuden perusteet viimeisen 15-vuoden aikana Helsingin Kaupungin palveluksessa. Oikeus pyytää tietoa perustuu JulkisuusL:in 9 §:n yleisöjulkisuudesta. Kunnan liikelaitokset kuuluvat JulkisuusL:in 4 §:n mukaan julkisuuslain soveltamisalaan. Tietopyyntö kohdistuu asiakirjaan, joka voidaan toimittaa esimerkiksi taulukkona ja sanallisesti, kysymys on siis JulkisuusL:in 5 §:n tarkoittamasta viranomaisen asiakirjasta. Kun tietopyyntö voi sellaisenaan sisältää yksityisyyden suojaa loukkaavia tietoja, on kuitenkin tiedot annettava JulkisuusL:n 10 §:n mukaisesti siltä osin kuin ne ovat julkisia, salaten salassa pidettävät tiedot. Huomioikaa kuitenkin, ettei kysymys tällöin ole uuden asiakirjan laatimiseen rinnastettavasta toimenpiteestä (KHO 2007:39). Pyydän, että päätöksen yhteydessä annetaan JulkisuusL:n 14 §:n edellyttämät tiedot; kuten yksilöimään mihin lakiin kieltäytyminen perustuu, jos päätös on joltain osin kielteinen. Myös salassapitoperuste on perusteltava (kts. HaVM 31/1998 s.10). Lisäksi pyydän asian käsittelyä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 14 päivän kuluessa siitä kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan tiedon. Lähtökohta julkisuuslain 16 §:n mukaan on, että tieto annetaan pyytäjän haluamalla tavalla. Pyydän tietoa sähköisesti excel-taulukkona.
Pyydän toimittamaan aineiston jäljennöksen viivytyksettä sähköisessä muodossa liitetiedostona vastauksena tähän viestiin. Tietoaineistot avoimena rakenteellisena datana, eli .xls-, .csv-, .sql-, tai muussa rakenteellisessa muodossa. Dokumentit pyydän uudelleenkäytettävässä muodossa, kuten .doc, odf-, .ppt tai pdf/a-muodossa. Olisi toivottavaa että aineisto olisi julkisuuslain 20 § mukaan vastedes saatavilla organisaationne web-sivulla. Pyydän toimittamaan tiedot julkl 16 § mukaisesti pyydetyllä tavalla pyydetyssä muodossa tai perustelemaan sähköpostitse viivytyksettä mikäli on syy toimittaa toisella tavalla. Huomioittehan että myös käsitelyyn liittyvien virkamiesten nimet on julkisia, "Virkamiehen on esiinnyttävä omalla nimellään." (EOA 686/4/09) Huomioittehan että julkl. 34§ mukaan asiakirjan antamisesta ei peritä maksua, kun julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse. Pyydän toimittamaan tiedot viivytyksettä julkl. 14.4§ mukaisesti, enintään 2 viikon määräajan kuluessa, tai perustelemaan ensi tilassa mikäli tietojen toimittamiseen tarvitaan pidempi kuukauden toimitusaika. Mikäli pyyntöä ei voida täyttää, pyydän 14.4§ mukaisessa 2 viikon määräajan kuluessa valituskelpoisen päätöksen. Pyydän viivytyksettä kuittaamaan viestin vastaanotetuksi ja kertomaan asian diaarinumeron. Ystävällisin terveisin, << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> <<sähköpostiosoite>> -- Huomautus: Tämä sähköposti on lähetetty Tietopyyntö-portaalista. Vastaukset saatetaan julkaista automaattisesti.
Ystävällisin terveisin, << Nimi ei julkinen >>
  1. 5 vuotta sitten14. joulukuuta 2019 kello 15.41: Käyttäjä << Nimi ei julkinen >> lähetti viestin viranomaiselle Helsinki.
Lähettäjä
"noreplykirjaamo@hel.fi" <noreplykirjaamo@hel.fi> – Helsinki
Otsikko
Kirjaamon automaattivastaus / Automatsvar från registratorskontoret
Päivämäärä
14. joulukuuta 2019 kello 15.42
Tila
Odotetaan vastausta

Helsingin kaupungin kirjaamo on vastaanottanut viestinne. Helsingfors stads registratorskontor har tagit emot ert meddelande. Tämä on automaattinen viesti, johon ei voi vastata. Detta är ett automatiskt meddelande, som inte går att besvara.
  1. 5 vuotta sitten14. joulukuuta 2019 kello 15.43: Vastaanotti sähköpostin viranomaiselta Helsinki.
Lähettäjä
"Helsingin kaupunki (automaattinen viesti)" <kaupunginkanslia@hel.fi> – Helsinki
Otsikko
Kirjausilmoitus vireille tulleesta asiasta HEL 2019-013047/Helsingin kaupunki
Päivämäärä
16. joulukuuta 2019 kello 8.27
Tila
Odotetaan vastausta

<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.0 Transitional//EN"> <html> <head> <title>Kirjausilmoitus vireille tulleesta asiasta/Helsingin kaupunki</title> <style type="text/css"> .bodyStyle { font-family: Arial; font-size: medium; } </style> </head> <body class="bodyStyle"> <p> <br /> Lähettämänne asia on kirjattu Helsingin kaupungin asianhallintajärjestelmään.</p> <p> Tietopyyntö, Helsingin kaupungin hammashoidon työntekijöiden määräaikaiset työsuhteet, << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> <br /> Asian kirjaamisnumero on HEL 2019-013047.</p> <p> Helsingin kaupungin kirjaamo<br /> <a <<sähköpostiosoite> > </body> </html>
  1. 5 vuotta sitten16. joulukuuta 2019 kello 8.28: Vastaanotti sähköpostin viranomaiselta Helsinki.
Lähettäjä
<< Nimi ei julkinen >>
Otsikko
Re: Kirjausilmoitus vireille tulleesta asiasta HEL 2019-013047/Helsingin kaupunki [#877]
Päivämäärä
28. joulukuuta 2019 kello 22.44
Vastaanottaja
Helsinki

Hyvä vastaanottaja, Tietopyyntööni "Tietopyyntö Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden määräaikaisista työsuhteista" (14.12.2019, #877) ei vastattu lain määrittelemässä ajassa ja se on nyt 1 päivä myöhässä. Olkaa hyvä ja kertokaa tietopyyntöni tilasta välittömästi, tai toimittakaa asiasta valituskelpoinen päätös. Ystävällisin terveisin, << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> Pyynnön numero: 877 Vastaus: <<sähköpostiosoite>> Postiosoite: << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >>
  1. 4 vuotta, 11 kuukautta sitten28. joulukuuta 2019 kello 22.44: Käyttäjä << Nimi ei julkinen >> lähetti viestin viranomaiselle Helsinki.
Lähettäjä
"noreplykirjaamo@hel.fi" <noreplykirjaamo@hel.fi> – Helsinki
Otsikko
Kirjaamon automaattivastaus / Automatsvar från registratorskontoret
Päivämäärä
28. joulukuuta 2019 kello 22.48
Tila
Odotetaan vastausta

Helsingin kaupungin kirjaamo on vastaanottanut viestinne. Helsingfors stads registratorskontor har tagit emot ert meddelande. Tämä on automaattinen viesti, johon ei voi vastata. Detta är ett automatiskt meddelande, som inte går att besvara.
  1. 4 vuotta, 11 kuukautta sitten28. joulukuuta 2019 kello 22.49: Vastaanotti sähköpostin viranomaiselta Helsinki.
  2. 4 vuotta, 11 kuukautta sitten17. tammikuuta 2020 kello 13.55: Vastaanotti sähköpostin viranomaiselta Helsinki.
Lähettäjä
suojattu.sahkoposti@hel.fi – Helsinki
Otsikko
Vastaus tietopyynöön tilasta
Päivämäärä
17. tammikuuta 2020 kello 13.55
Tila
Tietopyyntö ratkaistu

Luottamuksellinen / Konfidentiellt / Confidential Aihe / Ämne / Subject Vastaus tietopyynöön tilasta https://securemail.hel.fi/message.cgi... Olet saanut luottamuksellisen viestin. Viesti avataan ja siihen voidaan vastata yläpuolella olevasta linkistä. Yhteys on suojattu TLS-salauksella. Turvallisuussyistä viestin lukemista on rajoitettu ja se voidaan lukea korkeintaan 30 päivän ajan. Du har fått ett konfidentiellt meddelande. Meddelandet kan öppnas och svaras på från länken ovanför. Förbindelsen är skyddad med TLS-kryptering. Av säkerhetsskäl är läsningen begränsad och meddelandet kan läsas i högst 30 dagar. You have received a confidential message. The message can be opened and replied to from the link above. The connection is protected with TLS encryption. Due to security reasons reading of the message is limited and can be read for 30 days at most.
  1. 4 vuotta, 9 kuukautta sitten27. helmikuuta 2020 kello 20.48: Käyttäjä << Nimi ei julkinen >> on pyytänyt tietopyyntöä 'Tietopyyntö Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden määräaikaisista työsuhteista' julkiseksi.
Kello 26. tammikuuta 2020 kello 8.46 käyttäjä Joonas Kajava kirjoitti:

Hei, linkki ei avaudu. Saisinko tarkistuksen linkin toimivuudesta. Terveisin Joonas

Hei, linkki ei avaudu. Saisinko tarkistuksen linkin toimivuudesta.

Terveisin Joonas

Lähettäjä
<< Nimi ei julkinen >>
Otsikko
Re: Vastaus tietopyynöön tilasta [#877]
Päivämäärä
27. helmikuuta 2020 kello 20.49
Vastaanottaja
Helsinki

Vastaatteko tietopyyntöön? Request Number: 877 Reply To: <<email address>> Post Address: <<Name removed >> << Name removed >>
  1. 4 vuotta, 9 kuukautta sitten27. helmikuuta 2020 kello 20.49: Käyttäjä << Nimi ei julkinen >> lähetti viestin viranomaiselle Helsinki.
Kello 27. helmikuuta 2020 kello 20.50 käyttäjä Joonas Kajava kirjoitti:

Hei, vastaisitteko tietopyyntöön kiitos.

Lähettäjä
<< Nimi ei julkinen >>
Otsikko
Re: Re: Vastaus tietopyynöön tilasta [#877]
Päivämäärä
4. toukokuuta 2020 kello 9.57
Vastaanottaja
Helsinki

Hyvä vastaanottaja, Tietopyyntööni "Tietopyyntö Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden määräaikaisista työsuhteista" (14.12.2019, #877) ei vastattu lain määrittelemässä ajassa ja se on nyt 128 päivää myöhässä. Olkaa hyvä ja kertokaa tietopyyntöni tilasta välittömästi, tai toimittakaa asiasta valituskelpoinen päätös. Ystävällisin terveisin, << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> Pyynnön numero: 877 Vastaus: <<sähköpostiosoite>> Postiosoite: << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >>
  1. 4 vuotta, 7 kuukautta sitten4. toukokuuta 2020 kello 9.57: Käyttäjä << Nimi ei julkinen >> lähetti viestin viranomaiselle Helsinki.
Lähettäjä
"noreplykirjaamo@hel.fi" <noreplykirjaamo@hel.fi> – Helsinki
Otsikko
Kirjaamon automaattivastaus / Automatsvar från registratorskontoret
Päivämäärä
4. toukokuuta 2020 kello 9.59

Helsingin kaupungin kirjaamo on vastaanottanut viestinne. Helsingfors stads registratorskontor har tagit emot ert meddelande. Tämä on automaattinen viesti, johon ei voi vastata. Detta är ett automatiskt meddelande, som inte går att besvara.
  1. 4 vuotta, 7 kuukautta sitten4. toukokuuta 2020 kello 10.00: Vastaanotti sähköpostin viranomaiselta Helsinki.
Lähettäjä
Tuomi-Kuusisto Ira Marianne <ira.tuomikuusisto@hel.fi> – Helsinki
Otsikko
Tietopyyntö HEL 2020-013047
Päivämäärä
4. toukokuuta 2020 kello 14.02

Hei Sain kirjaamosta seuraavan viestin liittyen asiaasi Hyvä vastaanottaja, Tietopyyntööni "Tietopyyntö Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden määräaikaisista työsuhteista" (14.12.2019, #877) ei vastattu lain määrittelemässä ajassa ja se on nyt 128 päivää myöhässä. Olkaa hyvä ja kertokaa tietopyyntöni tilasta välittömästi, tai toimittakaa asiasta valituskelpoinen päätös. Ystävällisin terveisin, << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> Pyynnön numero: 877 Vastaus: <<sähköpostiosoite>> ja sähköpostiosoite>> Postiosoite: << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> Olemme lähettäneet vastauksen pyyntöösi jo kahdesti pyytämääsi sähköpostiosoitteeseen turvasähköpostin kautta Olemme myös pyytäneet vastauksessa lisätietoja liittyen pyyntöösi Asiaan ei ole tullut mitään vastausta sinulta emmekä näin ollen ole voineet edetä pyyntösi suhteen Ystävällisin terveisin Ira Tuomi-Kuusisto hallintoassistentti Suun terveydenhuolto Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala PL 6452 00099 Helsinki p. 09 310 69589 / 050 323 4352 S-posti <<sähköpostiosoite>>
  1. 4 vuotta, 7 kuukautta sitten4. toukokuuta 2020 kello 14.03: Vastaanotti sähköpostin viranomaiselta Helsinki.
Lähettäjä
<< Nimi ei julkinen >>
Otsikko
Re: Tietopyyntö HEL 2020-013047 [#877]
Päivämäärä
4. toukokuuta 2020 kello 15.25
Vastaanottaja
Helsinki

Hyvä vastaanottaja, En ole saanut sähköpostiini <<sähköpostiosoite>> viestiä. Pyytäisin tarkastamaan osoitteen. ... Ystävällisin terveisin << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> Pyynnön numero: 877 Vastaus: <<sähköpostiosoite>> Postiosoite: << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> << Osoite poistettu >>
  1. 4 vuotta, 7 kuukautta sitten4. toukokuuta 2020 kello 15.25: Käyttäjä << Nimi ei julkinen >> lähetti viestin viranomaiselle Helsinki.
Lähettäjä
Tuomi-Kuusisto Ira Marianne <ira.tuomikuusisto@hel.fi> – Helsinki
Otsikko
VS: Tietopyyntö HEL 2020-013047 [#877]
Päivämäärä
4. toukokuuta 2020 kello 15.29

Hei Vastaus on lähetetty kirjeessä ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen eli tähän samaan mihin nytkin laitoin viestiä <<sähköpostiosoite>> tv. Ira
  1. 4 vuotta, 7 kuukautta sitten4. toukokuuta 2020 kello 15.30: Vastaanotti sähköpostin viranomaiselta Helsinki.
Lähettäjä
<< Nimi ei julkinen >>
Otsikko
Re: VS: Tietopyyntö HEL 2020-013047 [#877]
Päivämäärä
5. joulukuuta 2020 kello 10.50
Vastaanottaja
Helsinki

Dear Sir or Madam, My Freedom of Information request "Tietopyyntö Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden määräaikaisista työsuhteista" (12/14/2019, #877) was not answered in the time defined by law and is now 343 days late. Please update me on the status of my request as soon as possible. Sincerely yours, << Name removed >> << Name removed >> Request Number: 877 Reply To: <<email address>> Post Address: << Name removed >> << Name removed >> << Address removed >>
  1. 4 vuotta sitten5. joulukuuta 2020 kello 10.51: Käyttäjä << Nimi ei julkinen >> lähetti viestin viranomaiselle Helsinki.
Lähettäjä
<< Nimi ei julkinen >>
Otsikko
Re: Re: VS: Tietopyyntö HEL 2020-013047 [#877]
Päivämäärä
30. tammikuuta 2021 kello 11.46
Vastaanottaja
Helsinki

Hyvä vastaanottaja, Tietopyyntöön on luvattu vastata, mutta en ole saanut vastausta. Pyytäisin valituskelpoisen päätöksen. Harmillinen juttu mielestäni. Tietopyyntööni "Tietopyyntö Helsingin Kaupungin hammashoidon työntekijöiden määräaikaisista työsuhteista" (14.12.2019, #877) ei vastattu lain määrittelemässä ajassa ja se on nyt 399 päivää myöhässä. Olkaa hyvä ja kertokaa tietopyyntöni tilasta välittömästi, tai toimittakaa asiasta valituskelpoinen päätös. Ystävällisin terveisin, << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> Pyynnön numero: 877 Vastaus: <<sähköpostiosoite>> Postiosoite: << Nimi poistettu >> << Nimi poistettu >> << Osoite poistettu >>
  1. 3 vuotta, 10 kuukautta sitten30. tammikuuta 2021 kello 11.46: Käyttäjä << Nimi ei julkinen >> lähetti viestin viranomaiselle Helsinki.
Lähettäjä
"noreplykirjaamo@hel.fi" <noreplykirjaamo@hel.fi> – Helsinki
Otsikko
Kirjaamon automaattivastaus / Automatsvar från registratorskontoret
Päivämäärä
30. tammikuuta 2021 kello 11.48

Helsingin kaupungin kirjaamo on vastaanottanut viestinne. Helsingfors stads registratorskontor har tagit emot ert meddelande. Tämä on automaattinen viesti, johon ei voi vastata. Detta är ett automatiskt meddelande, som inte går att besvara.
  1. 3 vuotta, 10 kuukautta sitten30. tammikuuta 2021 kello 11.49: Vastaanotti sähköpostin viranomaiselta Helsinki.
Lähettäjä
suojattu.sahkoposti@hel.fi – Helsinki
Otsikko
Tietopyyntö vastaus
Päivämäärä
24. kesäkuuta 2021 kello 8.08

Luottamuksellinen / Konfidentiellt / Confidential Aihe / Ämne / Subject Tietopyyntö vastaus https://securemail.hel.fi/message.cgi... Olet saanut luottamuksellisen viestin. Viesti avataan ja siihen voidaan vastata yläpuolella olevasta linkistä. Yhteys on suojattu TLS-salauksella. Turvallisuussyistä viestin lukemista on rajoitettu ja se voidaan lukea korkeintaan 30 päivän ajan. Du har fått ett konfidentiellt meddelande. Meddelandet kan öppnas och svaras på från länken ovanför. Förbindelsen är skyddad med TLS-kryptering. Av säkerhetsskäl är läsningen begränsad och meddelandet kan läsas i högst 30 dagar. You have received a confidential message. The message can be opened and replied to from the link above. The connection is protected with TLS encryption. Due to security reasons reading of the message is limited and can be read for 30 days at most.
  1. 3 vuotta, 6 kuukautta sitten24. kesäkuuta 2021 kello 8.09: Vastaanotti sähköpostin viranomaiselta Helsinki.
  2. 3 vuotta, 5 kuukautta sitten25. heinäkuuta 2021 kello 7.44: Käyttäjä << Nimi ei julkinen >> asetti tilaksi 'Request Successful'.